Osa 1: Mitä tarvitset menestyäksesi yrittäjänä?
Näin muutaman vuoden yrittäjänä toimimisen jälkeen olen havainnut, että olisin kaivannut enemmän toimintaa sekä enemmän konkreettisia toimenpiteitä ennen yritykseni perustamista toiminnan sujuvoittamiseksi. Kaipauksiani voisi kuvailla enemmän toimintaohjeiksi, joita noudattamalla yrityksen kasvu olisi ollut enemmän tietoisella pohjalla. Siksi pyrin avaamaan tässä blogissa enemmän konkreettisia menestystekijöitä, joiden avulla yrityksestä sekä liikeideasta saadaan enemmän irti. Blogin tarkoituksena on auttaa yrittäjiä välttämään tyypilliset sudenkuopat, joita yrittäjät kohtaavat etenkin yrityksen alkumetreillä. Tulevassa kaksiosaisessa blogissani olen esitellyt kuusi itselleni tärkeintä oppia, joita olen havainnut jälkikäteen. Tekijöitä on varmasti useampia, ja ihmiset arvottavat asioita eri tavalla, mutta tässä kolme ensimmäistä tekijää, jotka itse olisin halunnut tietää aloittaessani yrittäjänä.
Väliin hieman statistiikkaa: Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2019 aloitti toimintansa 35 329 yritystä. Samalla toimintansa lopetti samana vuonna 21 579 yritystä. Lisäksi tutkimusten mukaan vain noin joka toinen yritys on olemassa vielä viiden vuoden kuluttua aloittamisesta. Olen lukenut jostakin, että keskimäärin onnistuakseen yrittäjänä, yrittäjä tarvitsee noin 3-4 epäonnistunutta yritystä alleen. Toivottavasti blogini auttaa yrittäjiä saavuttamaan unelmansa nopeammin.
1. Varmista riittävä pääoma
Joka vuosi Suomessa perustetaan tolkuton määrä yrityksiä lukuisille eri toimialoille, joten erottuminen massasta on vaikeaa. Siksi on erittäin tärkeää panostaa omaan materiaaliin ja omaan näkyvyyteen. Nykypäivänä verkkosivut, somemarkkinointi sekä muunlainen verkkonäkyvyys on lähes poikkeuksetta oleellista, jotta ostajakunta tavoittaa viestisi. Siksi oma vinkkini on, että varaisin uudelle yritykselle riittävää vapaata pääomaa vähintään 10 000 euroa + liiketoiminnassa tarvittavat koneet, ohjelmistot ja laitteet. Tämäkin määrä on vähän, ja mikäli tavoitteenasi on heti alkuun palkata työntekijöitä tai muutoin juoksevat kulusi ovat kovia, niin kyseinen pääoma ei tule riittämään yrityksen alkuun. Yrityksen vapaata pääomaa käyttäisin kaikkein tärkeimpään asiaan, eli yrityksen tekemisen tunnetuksi.
Olemassa oleva vapaa pääoma tulisi sijoittaa yrityksen näkyvyyteen sekä toimintakykyyn. Olemassa oleva vapaa pääoma mahdollistaa verkkosivujen toteutuksen, googlemarkkinoinnin, myyntimateriaalin sekä juoksevien kulujen, kuten toimiston, kirjanpitäjän jne. ylläpidon. Olemassa olevaa pääomaa ei pidä käyttää kerralla ensimmäisen toimintaviikon aikana, vaan sillä on pärjättävä siihen asti, että yritys alkaa tuottaa itselleen tulosta. Yleensä ottaen pääoman sijoitus on silloin hyvä, kun se tuottaa enemmän kuin se kustantaa.
Hyvä sivusto verkkosivujen sekä muun markkinointimateriaalin kilpailuttamiseen on esimerkiksi valtakunnallinen myynnin ja markkinoinnin kilpailutussivusto http://www.nerot.fi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että halvin ei ole aina paras vaihtoehto, ja yleensä ottaen on parempi rakentaa pysyvää yhteistyötä kumppanin kanssa, jonka olet tunnistanut itsellesi hyväksi.
Lisäksi mikäli et itse koe olevasi luonteva myyntityyppi tai muutoin myynti ei ole vahvuusaluettasi, kannattaa sinun joko palkata myyjä tai ulkoistaa myynti sidosryhmille. Myyjän palkkaaminen tai myynnin ulkoistaminen on kallista, mutta siinäkin tavoitteena on luonnollisesti tuottaa yritykselle enemmän pääomaa, kuin mitä investointi kustantaa. Etenkin yrityksen alkuvaiheessa kannattaa ulkoistaa myynti siihen asti, että yritys on vakaalla pohjalla. Vielä tänäkin päivänä Rewind käyttää omissa toiminnoissaan apuna ulkoistettua myyntiä.
2. Luo itsellesi kirkas mielikuva siitä, mitä haluat saavuttaa yrityksesi kautta
Yritykselläsi on aina oltava visio ja missio. Mission avulla yrityksen toimintaa johdetaan kohti asetettua tavoitetta, sillä yrityksen missio määrittää yrityksen olemassaolon perusteen. Onkin hyvä kysyä itseltäsi, miksi yrityksesi on olemassa tai miksi sen tulisi tulevaisuudessa olla olemassa? Minkä ongelman se ratkaisee tai millä tapaa se hyödyttää tulevia asiakkaitaan? Samoin sinulla on oltava kirkas mielikuva siitä, mitä haluat yrityksesi kautta saavuttaa, eli mikä on yrityksesi visio. Mitä kaikkea yrityksesi kattaa, ja mitkä osa-alueet jäävät rajauksen ulkopuolelle. Millaista imagoa haluat yrityksellesi rakentaa ja keitä yrityksesi palvelee?
Päädyin yrittäjäksi sopivan liikeidean osuessani kohdalleni opintojeni aikana. Luulin olevani suoraan valmis yrittäjäksi, sillä ennen yrityksen perustamista kävin lukuisissa eri sparreissa niin koulun mentorien kuin sidosryhmien mentorienkin kanssa. Lisäksi tein muutaman koeprojektin, jolla varmistin, että ideani on hyvä ja toimintakelpoinen. Kuitenkin ajatusmaailmani on muuttunut vuosien aikana radikaalisti, ja vieläkin tuntuu, että olen vasta oppimassa yrittäjyyden taidetta. Välillä mieli rönsyilee ja tekee mieli heittää hanskat tiskiin, mutta yrityksen visio ja missio auttavat palaamaan takaisin juurilleen.
3. Aloita myyntityö välittömästi
Kuten aikaisemmassa blogissani Asiakaslähtöisyyden merkitys – Avaimena asiakkaan kuuntelu kerroin, on tärkein tehtäväsi yrittäjänä tehdä yrityksesi tunnetuksi. Keinoja on monia, mutta työ on aloitettava välittömästi.
Luulin olevani valmis perustaessani yrityksen. Lapsenomaisesti ajattelin, että kauppaa tulee itsestään siinä vaiheessa, kun yritys on virallisesti rekisteröity. Hetken kuumotuksen jälkeen olin haltioissani, että olen yrittäjä. Olen havahtunut kuitenkin tilastoihin, joiden mukaan Suomessa on vuonna 2019 ollut 292 377 yritystä, joten yrittäjiäkin on todella monta. Siksi yrityksen perustaminen ei vielä merkitse mitään, vaan itse työ alkaa vasta tässä vaiheessa.
Ennen yrityksen perustamista sinulla on hyvä olla määriteltynä tarkka kohderyhmä, jolle tulet tuotetta tai palvelua tarjoamaan. Määrityksen jälkeen tehtäväsi on tavoittaa nämä ihmiset, jotta yrityksesi menestyy. Tapahtumiin osallistuminen, tempauksien järjestäminen, puhelinsoitot, flyerit, somesisällön tuotanto ja kaikki muu aktiivinen myynti on erittäin tärkeässä roolissa. Sinun ei itse tarvitse tehdä tätä, mutta sinun on hankittava joku tekemään se yrityksellesi. Olen huomannut, että yritysasioissa voi viettää lukuisia päiviä suunnittellen ja viilaillen, mutta ainoa asia, joka tuo kassaan rahaa sekä varmistaa yrityksen jatkuvuuden on myyntiputki. Etenkin myyntiputken täynnä pitäminen.
Myyntityöhön löytyy loputtomasti oppaita ja ohjeita, joiden avulla myyntityössä pääsee alkuun sekä omia taitojaan voi kehittää. Myyminen on varmasti alkuun haparointia, mutta kehityt siinä varmasti päivä päivältä enemmän. Blogissani: ”Pelko puhelinmyynnissä: Yhden miehen tarina” käsittelen omaa kammoani puhelinmyyntiä kohtaan sekä keinoja, joilla selätin kammoni.
Kohderyhmäyrityksiä on helppo löytää yrityslistaohjelmien, kuten Vainun, Taloustutkan tai Fonectan yrityslistan avulla. Ohjelmat ovat maksullisia, mutta niiden avulla tiedostat kohderyhmäsi olemassaolon todella nopeasti. Myös Googlen hakupalvelun kautta on mahdollista löytää potentiaalisia asiakkaita oikeiden hakusanojen avulla.
Lopuksi
Kyseiset kolme asiaa ovat erittäin tärkeitä tekijöitä heti yrityksen alkuun. Näitä kolme tekijää kannattaa aina pitää mielessä, ja niitä kannattaa toteuttaa jokapäiväisessä arjessa. Riittävä vapaa pääoma pitää yrityksen terveellä pohjalla, missio ja visio auttavat toimimaan tietoisella pohjalla sekä myyntityö pitää kassavirran sekä kasvun kunnossa.
Lähteet:
https://www.stat.fi/til/aly/2019/aly_2019_2020-10-29_kat_001_fi.html
https://www.yrittajat.fi/suomen-yrittajat/yrittajyys-suomessa-316363
Sinulle hyödyllisiä linkkejä:
Katso lisää tietoa Rewindin palveluista tästä.