Alitajunta luo meidät

Muutamia kuukausia sitten eksyin Youtuben ihmeellisessä maailmassa videoihin, jotka käsittelivät menestystä. Tämän kautta tutustuin affirmaatioihin, joita olen nyt muutaman kuukauden ajan harjoitellut. Edelleen polkuni johti kohti alitajunnan opiskelua, sekä alitajunnan vaikutuksen ymmärryksiä. Päädyin hankkimaan John Assarafin kirjan nimeltä Innercise. Tämä kirja ja sen metodit ovat olleet omaan mieleeni tähän mennessä vaikuttavimpia lukemiani self help- kirjoja.

Kuunneltuani kirjan ensimmäisen kerran sekä tekemällä kirjan esittämiä harjoituksia, olen varma, että alitajunnassani piilee voimaa, jota en ole ennen tunnistanut. Ennen kaikkea alan ymmärtää, että alitajuntani säätelee toimiani enemmän kuin olen osannut kuvitella. Purkamalla alitajuntani lukituksia voin olla paljon enemmän ja kykenen olemaan paljon menestyneempi osa-alueissa, joissa haluan menestyä.

Alitajunta muodostaa todellisuutemme

Olen oppinut, että aivomme pyrkivät muodostamaan kaikesta tekemisestämme tapoja tai tottumuksia, joiden kautta ne edelleen jalostuvat rutiineiksi. Samoin kaikki ajatuksemme muodostavat uskomuksia, joiden kautta luomme oman todellisuutemme. Uskomuksemme vahvistuvat kokemusten myötä. Aivomme liittävät ympärillämme tapahtuvia tapahtumia suoraan omiin uskomuksiimme vahvistaen niitä, vaikka todellisuus voisikin olla toisenlainen. Kuitenkin uskomuksemme saavat meidät sokeasti uskomaan, että asia on juuri niin kuin me sen mielessämme käsittelemme. Voimme esimerkiksi uskoa todeksi, että kukaan ei halua tulla kylmäsoiton kohteeksi tai kukaan ei arvosta tekemäämme työtä.

Assarafin mukaan me olemme oma todellisuutemme, jonka tuloksena kaikki mitä meillä on tai millaisia me olemme, on vain pistekortti omista uskomuksistamme sekä rajoitteistamme. Tämä pistekortti kattaa kaikki elämämme osa-alueet. Toimintaamme tai menestystämme estävät omat rajoittuneisuutemme, uskomuksemme sekä tapamme toimia. Ei ole kenenkään syy tai vika, että asiat ovat niin kuin ovat – suurin osa uskomuksistamme piilee meidän tiedostamattomassa maailmassamme.

Me olemme tulosta arkisista rutiineistamme.

Assarafin mukaan aivomme on pitkän evoluution tulosta. Ilman aivojemme kehitystä emme olisi tässä. Aivomme oppivat nopeasti ja havaitsevat vaarat puolestamme. Aivomme auttavat meitä, mutta myös asettavat meille esteitä. Aivomme haluavat toimia mahdollisimman kustannustehokkaasti, joten normaalista rutiinista poikkeaminen saa aivomme kamppailemaan meitä vastaan. Aivomme ovat kehittyneet suojelemaan meitä sekä aistimaan ympärillämme olevia vaaroja, mutta elämämme ei ole enää yhtä riskialtista kuin satoja tai tuhansia vuosia sitten.

Alitajuntamme ei halua muutosta, ja äkkinäiset liikkeet saavat meidät pelon valtaan – sydämen sykkeen nousemaan, mielemme matalaksi ja niin edelleen kaikkea mahdollista, kunhan vain palaamme takaisin vanhaan rutiiniin. Pelkomme, stressimme, paniikkimme ja muunlainen kehomme toiminta johtuu tietoisen mielemme sekä tiedostamattoman mielemme välisistä ristiriidoista. Ristiriidan vallitessa palaamme vanhoihin rutiineihin emmekä onnistu luomaan itseämme uudestaan. Alitajuntamme ristiriidat ilmenevät, kun päätämme tietoisessa mielessämme motivoituneina tehdä jotain normaalista poikkeavaa, mutta lopulta kuitenkin tilanne päätyy johonkin seuraavasti:

  • Pakenemme tai lykkäämme päätöstä
  • Jäädymme
  • Pelkomme ottaa vallan
  • Pyörrymme

Tietoisen sekä tiedostamattoman mielemme ristiriidat johtavat siihen, että palaamme aina takaisin vanhoihin elintapoihimme. Assarafin mukaan siksi esimerkiksi suurin osa lottovoittajista menettää rahansa 3 – 5 vuoden jälkeen voitostaan. Samoin laihduttaja kerryttää kilonsa aikanaan takaisin. Alitajuntamme määrittää minäkuvamme, ja se ei salli poikkeuksia, vaan palauttaa meidät omalle tasollemme suojellakseen meitä ja toimiakseen mahdollisimman kustannustehokkaasti. Olen huomannut tämän jojotteluvaikutuksen lukuisia kertoja jälkikäteen reflektoidessani omaa menneisyyttäni yrittäjänä. Tuhansia kertoja olen päättänyt ottaa asiakaskontaktoinnin osaksi päivittäistä rutiinia, mutta tähän mennessä se on aina ”unohtunut” joinakin päivinä, eli olen päättänyt lykätä sitä myöhemmälle. Samoin vielä aikaisemmin pelätessäni soittoja usein kirjaimellisesti jäädyin puhelinta katsoessani ja ajatellessani, että nyt minun on soitettava ja tehtävä etänä kauppaa. Olen kuitenkin oppinut pois näistä peloistani ja olen onnistunut muokkaamaan alitajuntaani enemmän ystävälliseksi haluamiani toimia kohtaan.

Alitajuntaamme voi vaikuttaa

Assarafin esittämien tutkimusten mukaan 95% – 99% kaikista asioista, joita päivittäin teemme, tapahtuu tiedostamattamme alitajunnassamme. Tämä johtuu siitä, että aivomme pyrkivät olemaan mahdollisimman tehokkaita. Olen oppinut, että tekemistämme päivittäisistä asioista muodostuu rutiineja. Kun rutiinit venyvät riittävän pitkäaikaiseksi, aivomme alkavat tehdä niistä tiedostamattomia automaatioita – meidän ei siis tarvitse tiedostaa esimerkiksi aamukahvimme merkitystä tai matkaamme keittämään aamukahvia – teemme sen automaattisesti ajattelematta. Samoin toiselle pyöräily työpaikalle on itsestäänselvyys, kun toinen pitää autolla kulkemista automaattisesti parhaana vaihtoehtona. Emme välttämättä edes ajattele muita vaihtoehtoja. Samoin toiselle puhelinsoitto voi olla elämän ja kuoleman kamppailu, kun taas toiselle se tapahtuu automaattisesti ilman sisäistä vastarintaa. Joillekin taas esiintyminen business- yleisön edessä tuottaa silkkaa tuskaa, kun taas toinen jopa nauttii esiintymisestä yleisölle.

Voimme luopua omista tavoistamme ja uskomuksistamme ja kehittää uusia tapoja. Voimme muuttaa omaa elämäämme sen mukaan, mitä haluamme saavuttaa elämässämme. Helppoa se ei ole, mutta Assarafin aikoinaan tälle polulle on vienyt yksi erittäin tärkeä kysymys: ”Oletko kiinnostunut vai oletko sitoutunut?”. Assarafin mukaan uuden tavan tai tottumuksen sisäistäminen alitajuntaan kestää noin 39 päivästä 100 päivään. Tämä vaatii sitoutumista sekä tietoista toimintaa.

Aivomme ja alitajuntamme pyrkivät aina pitämään meidät mukavuusalueellamme. Tämän takia tunnemme ahdistusta tai pelkoa, jos yritämme ylittää tämän alueen. Sisäinen vastarinta on alkuun suurta etenkin silloin, jos emme ole tottuneet haastamaan itseämme tai omia toimintatapojamme. Käytän edelleen esimerkkinä ison yleisön edessä puhumista, joka voi tuntua todella ahdistavalta. Tässä tilanteessa mielemme etsii tilanteesta ongelmakohtia sekä epäonnistumisen tai nolaamisen hetkiä. Tällainen aivotoiminta alkaa jo useita päiviä ennen esitystä ja tilanne vain pahenee tilanteen lähestyessä. Aivomme ja alitajuntamme etsivät sisältämme kokemuksia, havaintoja tai luo jopa itse todisteita omien ajatustemme tueksi tulevaa tapahtumaa vastaan. Itsemme kehitys lähtee alitajunnan kautta.

Toisaalta jos yleisön edessä esiintyminen, puhelinsoitot tai muu vastaava toiminta ei herätä kehossasi tai mielessäsi vastarintaa, niin olet omaksunut nämä asiat omaan mukavuusalueeseesi mukaan. Siis toisin sanoen tietoisessa mielessäsi eikä tiedostamattomassa mielessäsi ole ristiriitoja tämän asian suhteen. Samoin onnistuessasi laihdutuksessa tai uuden harrastuksen rutinoittamisessa olet onnistunut luomaan alitajuntaasi uuden minäkuvan, joka tukee uutta sinua. Tällöin alitajuntasi tai aivosi eivät koe tarvetta palata vanhaan, ja voit hyvästellä aikaisemman rutiinisi ja aikaisemman itsesi.

 

 

Seuraavassa blogiosiossa käsittelen Assarafin kirjoittamia ja harjoittamia keinoja siitä, millä tapaa voimme kehittää omaa alitajuntaamme ja ennenkaikkea millä tapaa voimme tunnistaa oman alitajuntamme suhtautumisen asioihin.